Julkaisin tällä viikolla Facebookissa varsin poikkeuksellisesti Game of Thrones tv-sarjaa koskevan pitkän postauksen. Päätin lopulta kirjoittaa myös tänne blogiini samasta aiheesta vähän pidemmän pohdinnan. Käytännössä tämä on jonkinlainen muistokirjoituksen ja "ranttauksen" sekasikiö. Mutta ennen kuin menen itse asiaan, ensin pakollinen spoilerivaroitus:

VAROITUS! Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia televisiosarjasta Game of Thrones. Älä lue tätä kirjoitusta jos et ole seurannut Game of Thrones -televisiosarjaa 7. kauden 6. jaksoon (Beyond the Wall) saakka. Sinua on varoitettu. Etenet omalla vastuullasi.

Keräilyharrastus tarkoitti lapsuudessani yleensä postimerkkien, kolikoiden tai vaikkapa perhosten keräilyä. Tai ne olivat ainakin ehdolla 80- ja 90-lukujen lapsille ja nuorille suunnatuissa harrastusoppaissa. Kokeilin jossain vaiheessa 90-luvun alussa postimerkkien keräilyä, mutta alkuinnostuksen jälkeen harrastus hyytyi. Hiukan myöhemmin esiteini-iässä keräsin tölkkejä ja pullonkorkkeja, mutta nekin jäivät lyhytaikaisiksi kokeiluiksi. Seuraavaan kertaan kestikin sitten jo vähän kauemmin. Parikymppisenä 2000-luvun alussa eräs tapahtumaketju sai minut keräämään puhelinluetteloita. Noihin aikoihin aloin myös keräilemään musiikkivideoita talteen tietokoneelleni. Näistä kahdesta tuli lopulliset keräilyharrastukseni jotka ovat jatkuneet tähän päivään saakka.

HS julkaisi 18.6.2015 aika päräyttävän jutun Miksi lapsi ei saa lyödä, mutta Batman saa? Piti jo aiemmin siitä kirjoittaa, mutta en muilta kiireiltäni ehtinyt. Onneksi tuo toimittaja Maria Pettersonin juttu ei kuitenkaan ole vielä aivan täysin jäähtynyt, joten mennäänpä nyt asiaan!

Yksi jutun keskeisistä ongelmista löytyy jo otsikosta. Kuka sanoo, että supersankaritarinat on tarkoitettu lapsille? Miksi tämä otetaan annettuna? Yksi mahdollinen syy on, että YLE näyttää kesän ajan ABC:n vuosina 1966-68 tekemää televisiosarjaa joka on Batman-tuotannoista alkuperäiselle materiaalille kaikkein vähiten uskollista. Siksi se on erittäin camp-henkinen ja käsikirjoitettu niin, että se soveltuu myös lasten katsottavaksi. On kuitenkin virhe olettaa kaiken muunkin Batman-aiheisen olevan lapsille tarkoitettua. Kuka on vakavissaan sitä mieltä, että esimerkiksi Christopher Nolanin ohjaama Yön ritari (2008) on lapsille sopiva? 

Onnea Pertti Kurika nimipäivät -yhtyeelle! Heille meni eilen voitto Uuden Musiikin Kilpailussa, joten PKN tulee edustamaan Suomea tämän vuoden Euroviisuissa. Tämä on aiheuttanut verkossa muutakin pöhinää kuin onnitteluja. Esimerkiksi keskusteluissa toistuu aika ajoin sellainen näkemys, että PKN voitti vain koska sen soittajat ovat kehitysvammaisia. Muuten musiikki oli ihan sontaa eikä "kukaan tuollaista räminää" kuuntele. Päätin lähteä vähän purkamaan tuota näkemystä ja tässä sitä nyt kirjoitetaan.

Veijo Hietalaa on kuulemma kiinnostunut saippuasarjat ja tosi-tv. Tämä on toki ymmärrettävää huomioiden hänen ammattinsakin, Hietala kun on Turun yliopiston mediatutkimuksen lehtori. Joistain verkosta lukemistani jutuista jäi kuitenkin sellainen käsitys, että Hietala tykkää katsella noita myös "huvikseen", ihan ammatillisesta kiinnostuksesta irrallaan. Itse en voi sietää etenkään tosi-tv-ohjelmia ja saippusarjatkin ovat mielestäni äärimmäisen tylsiä. Miten kukaan viitsii katsella tuollaista huvikseen? Hetken tätä mietittyäni tajusin, että joku voisi ajatella täysin samoin minun kiinnostuksestani Astro TV:hen. Miksi kukaan katsoisi huvikseen espanjankielistä suoraa lähetystä, jossa joku huuhaatyyppi juttelee hyväuskoisille puhelinsoittajille?

Suomessa olen katsonut viime vuosina hyvin vähän televisiota. Siihen ei yleensä ole ollut aikaa ja harvat kiinnostavat ohjelmat on voinut katsoa Yle-areenasta. Täällä Espanjassa televisiota tulee katsottua lähinnä vain kielen oppimisen vuoksi. Samalla on ollut hauskaa pohtia, millaisia ohjelmaformaatteja täällä on ja miten televisio-ohjelmat ylipäätään täällä poikkeavat Suomesta. Eroja tietysti on, mutta toisaalta ei. Umpipaskaa tositeeveetä tulee täälläkin turhan monelta kanavalta. Täällä amerikkalaiset tositeeveeohjelmat tuntuvat tosin vieläkin etäisemmiltä siksi, että ne on dubattu. Kuten AIVAN KAIKKI muutkin ohjelmat. Kielen oppimisen kannalta tämä on tietysti hyvä asia. Mutta ulkomaisten elokuvien ja tv-sarjojen katsominen on täällä erittäin vaivaannuttavaa. Ne tuntuvat lastenohjelmilta. Vaikka elokuva olisi kuinka jännittävä, tunnelma latistuu kun amerikkalaiset näyttelijät puhuvat (muka) espanjaa. Eikä auta, vaikka dubbaus olisi kuinka hyvin tehty.