Asun tätä kirjoittaessa toista kertaa Espanjassa. Metsään kuitenkin menet jos mietit nyt aurinkorantoja, flamencoa ja härkätaisteluja. Asun Luoteis-Espanjassa Galician maakunnassa ja noita kaikkia kolmea saa täällä hakemalla hakea. Jos kiinnostaa, lue lisää täältä.

Suomessa olen katsonut viime vuosina hyvin vähän televisiota. Siihen ei yleensä ole ollut aikaa ja harvat kiinnostavat ohjelmat on voinut katsoa Yle-areenasta. Täällä Espanjassa televisiota tulee katsottua lähinnä vain kielen oppimisen vuoksi. Samalla on ollut hauskaa pohtia, millaisia ohjelmaformaatteja täällä on ja miten televisio-ohjelmat ylipäätään täällä poikkeavat Suomesta. Eroja tietysti on, mutta toisaalta ei. Umpipaskaa tositeeveetä tulee täälläkin turhan monelta kanavalta. Täällä amerikkalaiset tositeeveeohjelmat tuntuvat tosin vieläkin etäisemmiltä siksi, että ne on dubattu. Kuten AIVAN KAIKKI muutkin ohjelmat. Kielen oppimisen kannalta tämä on tietysti hyvä asia. Mutta ulkomaisten elokuvien ja tv-sarjojen katsominen on täällä erittäin vaivaannuttavaa. Ne tuntuvat lastenohjelmilta. Vaikka elokuva olisi kuinka jännittävä, tunnelma latistuu kun amerikkalaiset näyttelijät puhuvat (muka) espanjaa. Eikä auta, vaikka dubbaus olisi kuinka hyvin tehty.

Se ei auta, koska olen tottunut pienestä pitäen, että vain lastenohjelmat dubataan. Tosin niistäkin suurin osa jätetään Suomessa dubbaamatta. Simpsons tuntuu täällä paljon enemmän lastenohjelmalta siksikin, että se on dubattu. Vaikka eipä tekstityskään ole estänyt suomalaisia suhtautumasta siihen kuin lastenohjelmaan. Kuten jotkut ehkä muistavat, vuonna 2011 Valvira kielsi Duff-oluen myynnin Suomessa. Perusteluna oli, että ”pullon ulkoasu vetoaa alkoholilain vastaisesti alaikäisiin” ja että ”varsinkin Duff-olutpullossa käytetty kirjasintyyppi luo vahvan mielleyhtymän alaikäistenkin seuraamaan Simpsonit-animaatiosarjaan”. Tämä kertoo suomalaisesta alkoholikulttuurista ja siitä, että animaatiot nähdään AINA enemmän tai vähemmän lastenohjelmina. Luulisi, että moisesta ajattelutavasta olisi päästy jo 2010-luvulla eroon, mutta ei.

Lastenohjelmat ovat erityisen hyviä kielen opiskeluun täällä Espanjassa. Ne kun ovat usein suhteellisen yksinkertaisia juoneltaan, niin että tapahtumia voi helposti päätellä vaikka ei aina ymmärtäisikään mitä sanotaan. Näin ajattelin etenkin aluksi, kun seurasin vaimoni kanssa 80-luvun japanilaista animesarjaa Doraemonia. Sen verkkainen leikkaus tuntuu piristävältä nykyisin tavallisen turbomusiikkivideoleikkauksen seassa. Tarinatkin muistuttavat jotenkin etäisesti 80-luvun Aku Ankan Taskukirjoja kaikkine hölmöyksineen. Välillä Doraemon myös yllättää: jaksossa saatetaan käsitellä oikeasti tärkeitä asioita, kuten sitä mitä äärimmäisestä itsekkyydestä voi seurata. Tämän päivän Doraemon yllätti myös: jaksossa käsiteltiin toisen maailmansodan tapahtumia eläintarhan eläinten näkökulmasta. Jaksossa jopa näytettiin still-kuvien muodossa, kuinka eläintarhan eläimet tapettiin kun niille ei enää ollut antaa ruokaa. Ihmisetkin kun kärsivät samaan aikaan nälästä ja muustakin sodan tuomista ongelmista. Niin, tämä kaikki näytettiin lastenohjelmassa! 

Jos vähän kärjistetään, länsimaissa lastenohjelmat ovat lähes pelkkää eskapismia. Niillä pidetään lapsi mahdollisimman kaukana siitä todellisuudesta jossa aikuiset elävät. Lapsuus on tietyllä tapaa pyhää ja viatonta aikaa, eikä sitä saa "liata" esimerkiksi käsittelemällä luonnonkatastrofeja, sotia tai muuta ikävää. Tietysti myös iso osa aikuisten viihteestä perustuu samantyyppiseen eskapismiin. Enkä nyt sano, että se olisi aina väärin - ihminen tarvinnee myös "suuria tarinoita" ja irtautumista elämän ikävistä puolista. Japanilaisten lähestymistapa kuitenkin poikkeaa tästä. Maanjäristysten ja tsunamien kaltaiset katastrofit ovat asioita, joita käsitellään jo lastenohjelmissa vähintään siten, että suuri hirviö aiheuttaa joukkotuhoa pistäessään kaupunkia maan tasalle. En ole japanilaisia lapsia tutkinut, joten en tiedä miten niiden psyykeen tuo tarkalleen vaikuttaa. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että lapset olisivat tämän erilaisen lähestymistavan vuoksi henkisesti pahoinpideltyjä. Luulen, että nämä ovat niitä asioita joihin oikeaa vastausta ei edes ole olemassa. Eri kulttuureissa on eri tapoja toimia eikä niitä välttämättä voi laittaa objektiivisesti paremmuusjärjestykseen. Se mikä toimii Suomessa, ei ehkä toimi Japanissa ja sama toisinpäin.

Kieli on ikkuna kyseisen kielen kulttuurin. Tuota ei kuitenkaan tarvitse kiistää vaikka toteaisikin, että saman kielialueen sisällä voi olla useita erilaisia kulttuureja. Eikä kieli noita eroja mitenkään hävitä pois. Esimerkiksi Etelä-Amerikan maista suurimmassa osassa puhutaan espanjaa. Kuitenkin Etelä-Amerikassa on kulttuurisia eroja suhteessa Eurooppaan ja Espanjaan. Joskus erot voivat olla yhtä aikaa lähellä, mutta niin kaukana. Jokin ei ihan täsmää, mutta on vaikea sanoa mikä on vinossa. Tämä joskus vuosia sitten YouTubesta löytämäni pätkä meksikolaisesta lastenohjelmasta maalaa esiin ainakin jotain eroa:

Laulun teema on suomeksi sanottuna kuta kuinkin se, että ankanpoika on joutumassa äidin pataan. Kertosäkeessä ankanpoikaa (patito) kehoitetaan juoksemaan (corre!) äitiä pakoon. No, ehkä tämä kertoo siitä kuinka Meksikossa pataan voi todella joutua omassa pihassa tepastellut ankka. Joskus muinoin länsimaissakin arkinen asia on nykyisin etäännytettynä muovikelmussa kaupan kylmähyllyssä. Näin paljolti täällä Espanjassakin, vaikka toisinaan ruokakauppojen lihatiskillä komeileekin sian pää. Sellaisia soisin näkeväni enemmän myös Suomessa. Senkin uhalla, että aikuiset saisivat niistä painajaisia. Ne olisivat tarpeellisia painajaisia, sillä eläinten oloja olisi helpompaa parantaa kun lihan alkuperän etäännyttäminen vähenee. Euroopassakin voitaisiin ottaa oppia meksikolaisten piha-ankoista ja purkaa tehotuotantoa.

P.S. Kommentoikaas lukijat vähän ahkerammin. Varsinkin jos toivotte tämän blogin päivittyvän useammin. Innostun varmasti kirjoittamaan useammin jos saan vähän palautettakin.