Maaliskuussa 2014 minä, vaimoni ja Simpel-koira muutimme mukavaan kämppään. Pontevedran keskustassa seitsemännessä kerroksessa (suomalaisittain kahdeksas, Espanjassa katutaso on numero nolla) ei asunut muita asukkaita ja koirakin oli sallittu. Mikä ei ole mikään itsestäänselvyys: täälläkään suurimpaan osaan vuokra-asunnoista ei ole koirilla mitään asiaa. Asunto oli melko pieni, mutta kaikesta huolimatta viehättävä. Viihdyimme hyvin kunnes alapuolellamme asuvat naapurimme alkoivat valittamaan koiramme ”hajusta”. Siis asukkaat, jotka asuivat kerrosta alempana. Valitusten ”haju” täytyi olla todella voimakas, jotta sen olisi voinut aistia kerrosta alempana tai sitten naapureillamme oli yliluonnollisen tarkka hajuaisti.

Vaikka olen piirtänyt ala-asteikäisestä asti, en ole koskaan pitänyt ns. luonnoskirjoista. Olen toki yrittänyt sellaisia pitää vuosien saatossa, mutta vain muutaman sivun olen niihin saanut tehtyä. Ajatus siitä, että kirjaseen tulevat kuvat ovat vain luonnoksia on itsessään aika lannistava. Haluan kyllä piirtää, mutta miksi jakaa tekeminen karkeasti luonnoksiin ja sitten niihin muihin, mahdollisesti joskus valmiimpiin töihin? Luonnoskirjaan sisältyy myös ajatus siitä, että siihen täytyy piirtää. Luonnoshan tarkoittaa yleensä piirrosluonnosta, joten syntyy mielikuva siitä, että kaikenlainen muun tyyppinen tekeminen ei kuulu luonnoskirjaan. Miksi?