Kaikki tässä esillä olevat esimerkit ovat vuosilta 2003-2004 ja ne on piirretty/rakennettu/sotkettu kokoon A4. Kuvien alt-teksteihin olen jaaritellut jotain kyseisestä esillä olevasta kuvasta (ne näkyvät useimmilla selaimilla pitämällä hiiren kursoria vähän aikaa kuvan päällä). Kuvia voi vaihdella alla olevilla painikkeilla. Klikkaamalla kuvaa se aukeaa suurempana omassa ikkunassa tai selaimen välilehdessä.

Vaikka olen piirtänyt ala-asteikäisestä asti, en ole koskaan pitänyt ns. luonnoskirjoista. Olen toki yrittänyt sellaisia pitää vuosien saatossa, mutta vain muutaman sivun olen niihin saanut tehtyä. Ajatus siitä, että kirjaseen tulevat kuvat ovat vain luonnoksia on itsessään aika lannistava. Haluan kyllä piirtää, mutta miksi jakaa tekeminen karkeasti luonnoksiin ja sitten niihin muihin, mahdollisesti joskus valmiimpiin töihin? Luonnoskirjaan sisältyy myös ajatus siitä, että siihen täytyy piirtää. Luonnoshan tarkoittaa yleensä piirrosluonnosta, joten syntyy mielikuva siitä, että kaikenlainen muun tyyppinen tekeminen ei kuulu luonnoskirjaan. Miksi?

Olin Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla vuosina 2003-2004. Ensimmäisten kuukausien aikana sarjakuvaopiskelijat komennettiin pitämään kuvapäiväkirjaa: siis kirjaa johon voi tehdä mitä hyvänsä, mutta tärkeintä on sen jatkuva täyttäminen. Alkuun sanottiin, että pari sivua päivässä, mutta yhtenä päivänä vierailevana opettajana ollut Ville Ranta komensi sarjakuvalinjalaiset piirtämään 10 sivua sarjakuvaa päivän tapahtumista. Se oli ehkä vähän turhan tiivistahtista, mutta toisaalta sen jälkeen palaaminen aikaisempaan rytmiin tuntui helpolta. Jo tuolloin tympäännyin usein piirtämiseen ja aloin täyttämään sivuja muilla tavoin. Enimmäkseen siis liimaamalla kirjaani erilaisia lehtileikkeitä, vanhoja piirroksia ynnä muuta. Ensimmäisen kuvapäiväkirjani kannen päällystin kokonaan syksyn värisillä puista pudonneilla lehdillä.

Joillekin sarjakuvalinjan opiskelijoille kuvapäiväkirjan pitäminen jäi tavaksi. Muutamat siis tekivät syksyisen kurssin loputtuakin kuvapäiväkirjaa jonkinlaisella tahdilla. Vaikka kirjoihin tallentui opiskelun arkea, käytännössä juuri kenenkään kirjat eivät sisältäneet intiimejä yksityisasioita. Niinpä opiskelijat lukivat toistensa kuvapäiväkirjoja, ensin tietysti lupaa kysyen. Tämä ruokki kirjojen täyttämistä entisestään. Kun näki, että muutkin tekevät, syntyi itsellekin helpommin tarve täyttää omaa kirjaa. Itsekritiikki mäkeen ja ei kun tekemään!

Nyt minusta tuntuu, että minulle oikeastaan myytiin luonnoskirjan idea eri nimellä ja eri määritelmällä. Erona on kuitenkin se, ettei kirjoihin syntyneitä töitä ole automaattisesti määritelty luonnoksiksi. Niitä voi jälkikäteen pitää töhryinä, sotkuna, taiteena ja vaikkapa luonnoksina, mutta etukäteen asetettuja raameja ei ole. Tärkeintä on tekeminen ja itsekritiikin hylkääminen. Ainakaan tehdessä ei pidä miettiä tuleeko lopputuloksesta hyvä vai ei. Sen aika tulee sitten myöhemmin jos on tullakseen. Jos täyttää paljon kirjaan sivuja, silloin joistain voi tietysti tulla poikkeuksellisen onnistuneita. Jos otat tavoitteeksi piirtää 100 paskaa kuvaa, epäonnistut taatusti ainakin yhden kohdalla.