Opinnot teettävät työtä joskus vain vähän, joskus taas enemmän. Näin on täällä Espanjassakin jossa aloitin nykytaiteen opinnot viime syksynä. Vieraalla kielellä opiskelu tuo myös omat haasteensa opiskeluun. Siitä, että tulen eri maasta ja kulttuurista on kuitenkin hyötyä sekä minulle, että yliopistolle. Esimerkiksi Proyectos Expositivos -kurssilla käsitellään erilaisia taidenäyttelyitä ja yksi kurssin töistä on pitää esitelmä jostain itseä kiinnostavasta nykytaiteen näyttelystä. Minä hyödyn siitä, että voin pitää esitelmän aiheesta josta minulla on jo valmiiksi varsin hyvä käsitys. Yliopisto hyötyy siten, että esittelen suurella todennäköisyydellä jotain mistä kukaan koululla ei ole koskaan ennen kuullutkaan. Suomalainen taide ei ole kovinkaan tunnettua, ei ainakaan täällä Luoteis-Espanjassa Galician maakunnassa.

Pidin esitelmäni Kalervo Palsan retrospektiivisestä näyttelystä Kiasmassa 2002-2003. On varmaan sanomattakin selvää, että pidän Palsan taiteesta hyvin paljon. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy valintaan. Palsan avulla on helppo romuttaa lähes mikä tahansa stereotypia suomalaisesta taiteesta. Pohjoismaat mielletään täällä Espanjassakin pääosin myönteisessä valossa, rauhan, hiljaisuuden ja korkean teknologian kehtona jossa ihmisten on hyvä olla ja elää. Palsan työt näyttävät suomalaisesta kulttuurista aivan toisenlaisen puolen. Ahdistus, itsemurhan haudonta, seksuaalinen turhautuminen, kuolema. Siinä joitain Palsan töiden keskeisiä teemoja. Jotkut espanjalaiset ovat kyllä kuulleet, että Suomessa tehdään melko paljon itsemurhia. Mitä se tarkoittaa ja mistä se johtuu, on taas asia johon monen suomalaisenkaan on vaikea vastata yksiselitteisesti. Tästäkin syystä Palsan työt ovat tärkeitä. Niiden avulla voi kaivautua suomalaisen mielenmaiseman pimeällä puolelle tavalla johon taitavinkaan terapeutti ei tule koskaan kykenemään.

Perehdyin esitelmääni varten Palsan töihin pitkän tauon jälkeen. Luin paljon hänestä kirjoitettuja tekstejä ja tutuistuin hänen tuotantoonsa. Koska Palsa teki varsin lyhyeksi jääneestä elämästään huolimatta töitä todella paljon, niitä selaamalla löytää usein aina jotakin uutta. Tällä kertaa minut sai miettimään tämä piirros: 

Kuva palautti mieleeni Palsan sarjakuva-albumin Eläkeläinen muistelee, jonka luin viimeksi Limingan taidekoulussa noin 10 vuotta sitten. Silloin minäkin sen luin, koska olihan siitä kuullut puhuttavan aika paljon. Jos joku haluaa sen lukea, sitä tietääkseni löytyy monista kirjastoista. Mutta: sitä on kysyttävä henkilökunnalta erikseen. Sarjakuvahyllyyn se ei sattuneesta syystä tule koskaan pääsemään.

Kiteytetysti sarjakuva kertoo eläkeläisestä joka muistelee erilaisten irstailujen ja moraalittomuuksien värittämää elämäänsä. Sarjakuvaan on sisällytetty kutakuinkin kaikki kuviteltavissa olevat perversiot. Tämä on usein suurin syy siihen, miksi etenkin nuoret miehet haluavat sen lukea. Siistiä, sairasta menoa, öhö hö höö! Tämäntyyppinen oli minunkin lähestymistapa vähän yli parikymppisenä miehenä. Yllätyin kuitenkin, kun Palsan sarjakuva osoittautuikin paljon suuremmaksi ja tarkemmin pohdituksi kokonaisuudeksi. Edellä kuvailemani, pornografisten irstailuelementtien korostamisen vuoksi monet naiset jättävät albumin helposti lukematta. Mikä on sääli. Tilanne on ehkä vähän sama kuin Fight Club-elokuvan tapauksessa. Tuota David Fincherin ohjaamaa mainiota elokuvaa moni erehtyy luulemaan testosteronia tihkuvaksi, aivottomaksi tappeluelokuvaksi joka on siten vain lähinnä ”miesten juttu”. Fight Club ja Palsan sarjakuva molemmat ovat kuitenkin erittäin yhteiskuntakriittisiä teoksia. Tämän havaitakseen on vain kyettävä näkemään rujon ja groteskin kehyksen lävitse.

Palataan ulostavaan missiin. Sen näkeminen Palsan töitä selatessa muistutti minua juurikin Palsan yhteiskuntakriittiikistä. Näyttämällä missin ulostavan, Palsa riisuu siltä kaiken sen statuksen minkä yhteiskunta on missille antanut. Pöntöllä istuva missi on revitty takaisin samalle tasolle kuin kaikki muutkin ihmiset. Pöntöllä istuva missi ei olekaan enää se lehtijutuista ja televisiosta tuttu puolijumala, ihmisten ihailun kohde.

Palsa ei ehtinyt nähdä Neuvostoliiton hajoamista ja rautaesiriipun romahtamista. Tästä huolimatta hänen kritiikkinsä porvaristoa kohtaan vaikuttaa hyvin samantyyppiseltä kuin Luis Buñuelilla. Kun 70-luvun vasemmisto ja etenkin kommunistit puhuivat työväestä ja yhteiskuntaluokista, Palsa keskittyy enemmän kyseenalaistamaan porvarillisia näytelmiä. Tämä on kestänyt aikaa yhtä paljon kuin Buñuelin porvaristoon kohdistama piikittely. Kommunistillekin kelpaa porvarillinen missikisanäytelmä, kunhan kisa on kommunistien järjestämä ja missit edustavat kommunistista "uutta ihmistä". Palsan lähestymiskulmaa voi pitää hyvinkin poikkeuksellisena, kun ottaa huomioon Suomen tuolloisen geopoliittisen tilanteen. Paavo Väyrynen teki väitöskirjan Neuvostoliiton pysyvyydestä, mutta Palsa piirsi ulostavan missin. Väyrysen väitöskirjan haluaa varmastikin unohtaa myös Väyrynen itse, mutta Palsan teoksen viesti toimii vielä tänäkin päivänä. Neuvostoliitto on hajonnut, mutta missit eivät ole kadonneet minnekään. Idolsit ynnä muut "talenttikisat" tarjoavat entistä kattavamman valikoiman puolijumalia joiden menestyksestä ja elämästä varsinkin nuoriso voi haaveilla.

Entä se esitelmäni espanjalaisyleisölle? Työtä riitti, sillä Palsasta on erittäin vähän tietoa espanjaksi. Suurin osa ajasta olikin olennaisten asioiden kokoamista ja niiden kirjoittamista espanjaksi. Koska esitelmän aiheena oli näyttely, oli toki kerrottava myös Kiasmasta. Sen uskottavuutta näytti lisäävän tieto siitä, että sen on suunnitelut amerikkalainen arkkitehti Steven Holl. Sitä en kertonut, ettei kyseinen herra ymmärrä hevon kuttuakaan Suomen sääolosuhteista, mikä aiheuttaa Kiasmassa ongelmia veden mennessä sinne minne sen ei pitäisi mennä.

Palsaan siirryttäessä, näytin PowerPoint-esityksessä ensin tämän:

SUOMALAINEN TAIDE SELLAISENA KUIN SUOMALAISET YLEENSÄ SEN HALUAVAT NÄHDÄ:

Kuvat: Sammon ryöstö (Akseli Gallen-Kallela) ja Haavoittunut enkeli (Hugo Simberg).

Ja sen jälkeen läväytin nähtäville tämän:

KALERVO PALSAN TAIDE:

Kuvien oikeudet: Kalervo Palsa / Suomen valtion taidemuseo

Kerroin, että Palsa käytti töissään valtavasti eri tekniikoita ja tyylejä. Ylimmäinen kuva on grafiikkaa (akvatinta), muut ovat maalauksia. Mainitsin toki myös sarjakuvat. Näytin tietysti muitakin töitä, joista alla joitain:

Samalla tunnilla nähtiin aikaisemmin pidetyssä esitelmässä brittitaiteilijoiden "shokkitaidetta" 2010-luvulta. Ne herättivät paljon keskustelua eikä vähiten siksi, että kurssin opettaja suhtautui brittien teoksiin varsin kriittisesti. Niissä kun näkyi paikon se, ettei mitään muuta pyrkimystä ollutkaan kuin shokeerata. Tai jos jotain muutakin oli tarkoitus katsojassa herättää, se ei ainakaan välittynyt kunnolla. Tässä mielessä suomalaisten olisi syytä olla ylpeitä Palsasta. Hänen työt mykistivät espanjalaiset taideopiskelijat täysin. Ensijärkytyksen jälkeen alkoi kuulua vakavia, mutta Palsan töitä kunnioittavia ¡Madre mia! -kommentteja. Kielimuurista huolimatta Palsan työt taisivat välittää espanjalaisille ainakin sen, että hän oli melko tosissaan. Eikä vain provoilemassa kuin netissä riehuva reaktioista energiansa saava trolligeneraattori.

Vielä lopuksi haluan kiittää Kiasmaa kaikesta esitelmääni liittyvästä avusta. Pyysin sähköpostitse mm. kuva-aineistoa itse näyttelytilanteesta ja sitä myös sain. Kiitos!