Joskus pari kuukautta sitten törmäsin sattumalta verkossa Inspiraationa Eurooppa -lyhytelokuvakilipailuun. Olin dokumenttiprojektini vuoksi jo muutenkin pohtinut Eurooppaan ja kansainvälisyyteen liittyviä kysymyksiä, joten päätin osallistua. Näin sain hyvän syyn paketoida ajatuksiani 5 minuutin mittaiseksi videokokonaisuudeksi. Toisaalta oli aika päätön idea ryhtyä yksinään tekemään lyhytelokuvaa samalla kun on tarpeeksi monta rautaa tulessa muutenkin. Kilpailun voitto menikin huomattavasti paremmalle, enemmän lyhytelokuvan kriteerit täyttävälle Direktiivikorjaamo-lyhytelokuvalle. Itselläni ei ollut aikaa, eikä resursseja tehdä noin vakuuttavaa jälkeä. En minä silti omaa kilpailutyötäni häpeä. Siksi kehtaan sen nyt laittaa tähän:

Vaikka aikaa ja resursseja minulla ei ollutkaan, sanottavaa aiheesta minulla oli (ja on) enemmän kuin tarpeeksi. Ehkäpä liikaakin — kilpailun voittanut pätkä toimii hyvin myös siksi, että siinä keskitytään aika selkeästi yhteen rajattuun asiaan. Oma työni on kaikkea muuta. Käsikirjoittaessa tuli vuodatettua vieläkin enemmän yhtä sun toista, mutta viimeistään leikkauspöydällä iso osa lensi roskakoriin.

Ylimääräistä päänvaivaa aiheutti musiikki. Aivan loppumetreillä selvisi, etten voi käyttää erään kaverini tekemää musiikkia koska hän kuuluu Teostoon. Tiesin kyllä, että kilpailun säännöt estävät Teostomusiikin käytön, mutta en osannut arvata kyseisen kuuluvan Teostoon. No, nyt tiedän kuinka siihen voi tosiaan kuulua aivan kuka hyvänsä musiikintekijä. Kun asia selvisi, alkoikin melkoinen sähellys ja ähellys. Itse asiassa en ole edes tälläkään hetkellä 100% varma ehtikö kilpailutyöni koskaan perille — kilpailutyöni kun lähti matkaan Espanjasta Suomeen. Toisaalta sillä ei ole väliä, koska vaikka tuomaristo ei olisikaan sitä nähnyt, ei se niin hyvä ollut että se olisi Direktiivikorjaamolle pärjännyt.

En kuitenkaan kadu osallistumistani kilpailuun. Se nimittäin herätti minut muutenkin selvittämään kaikkein tärkeimmän tämänhetkisen projektini tekijänoikeuksia. Karu totuus on, että jos aion koskaan julkaista dokumenttielokuvani Internetissä, siinä ei voi olla sekuntiakaan Teoston alaista musiikkia. Tai korkeintaan se sekunti — en ole varma mikä on riittävän lyhyt pätkä jotta se menisi sitaatista. Jos teostomusiikkia on, menetän käytännössä kyvyn hallinnoida elokuvaani. Musiikin tekijöille Teosto saattaa olla hyvä ja hyödyllinen järjestö, mutta minulle se on vain ongelma, koska se on jäänyt ajastaan jälkeen. Teosto hinnoittelee itsensä ulos Internetistä. Vähänkin aikaansa seuraavalle ihmiselle tuollainen on silkkaa typeryyttä, vanhanaikaisuutta, ahneutta tai mahdollisesti niitä kaikkia. Nyt joku siellä takarivissä itkee, kuinka olen paha piraatti joka haluaa "kaiken ilmaiseksi". En halua, vaan haluan itse asiassa sitä ihan mitä monet tekijänoikeusjärjestötkin haluavat. Minä vain haluan pitää tekijänoikeudet itselläni, enkä halua sotkea soppaan kärryiltä pudonneita järjestöjä. Kun minulla on dokumenttielokuvani tekijänoikeudet, voi itse päättää kuinka sen voi esimerkiksi julkaista ja esim. minkä Creative Commons-lisenssin haluan sille valita.

Olipa kilpailuun osallistumisesta toinenkin hyöty: suolsin (tai oksensin, tulkinnasta riippuen) kaikki Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen liittyvät näkemykseni 5 minuutin videoon. Tämän seurauksena tajusin, että moiset asiat voin aika surutta heittää mäkeen dokumentistani jossa ne ovat enemmänkin tiellä. Sen teemat ovat aivan muualla. Onhan tämä tietysti vanha juttu: tekemällä välillä jotain muut saa perspektiiviä tekemiseensä. Kyllä, minun pitää opetella tiivistämään. Tämä Kasvot kohti Eurooppaa -pätkäni ei ehkä ollut paras tiivistys, mutta askel pitkällä matkalla kohti parempaa tiivistelyä ja fiilistelyä. Röh.