Onnea Pertti Kurika nimipäivät -yhtyeelle! Heille meni eilen voitto Uuden Musiikin Kilpailussa, joten PKN tulee edustamaan Suomea tämän vuoden Euroviisuissa. Tämä on aiheuttanut verkossa muutakin pöhinää kuin onnitteluja. Esimerkiksi keskusteluissa toistuu aika ajoin sellainen näkemys, että PKN voitti vain koska sen soittajat ovat kehitysvammaisia. Muuten musiikki oli ihan sontaa eikä "kukaan tuollaista räminää" kuuntele. Näiden erilaisten soraäänien ja kannustushuutojekin inspiroimana päätin kirjoittaa vähän aiheesta. 

Jokainen yhtye on osiensa summa, joten olisi hölmöä sanoa etteikö PKN:n jäsenten kehitysvammalla olisi merkitystä. On sillä. Ennen kaikkea sillä on sellainen merkitys, että se tekee yhtyeen punkista uskottavaa – mitä punk ei oikein ole ollut enää pitkään aikaan. Suomessa on paljon yhteiskunnallisia ongelmia (kaikista hyvistä puolista huolimatta), mutta punk-musiikin kautta nuo epäkohdat eivät oikein ole purkautuneet. Ei se ole uskottavaa, jos sosiaaliturvaa nauttiva ja sillä kaljaa ostava piikkitukka itkee "systeemin paskuutta". Voi se toki olla hirmuisen suuri henkilökohtainen tragedia, mutta muilta ei kauheasti sympatiaa heru. Sen sijaan kehitysvammaisten sijainti marginaalissa on aika lailla toinen juttu. Heillä ei ole samaa itsemääräämisoikeutta kuin muilla. Totta kai kehitysvammaisista täytyy huolehtia, mutta tarvitseeko sen tarkoittaasitä, että pistetään heidät laitokseen ja ovi kiinni? Kuten UMK:ssa PKN:n soittama kappale Aina mun pitää esittää, heiltä monet sellaiset asiat ovat pannassa joissa vammattomilla vallitsee täysi valinnan vapaus. Limu ja karkki ovat epäterveellisiä, mutta vammaton saa niillä itseään vapaasti "vahingoittaa". Kehitysvammaiselle joku taas sanoo EI.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että PKN ei ole ainoastaan "vammaisbändi". Sen näkeminen sellaisena lipsuu helposti sellaiseen asenteeseen, että ihmiset lokeroidaan yksinomaan heidän diagnosoitujen ominaisuuksiensa perusteella. Ihan oikeasti, yrittäkää nyt nähdä vähän näiden vammojen taaksekin tai muuten teillä itsellä on jonkin sortin vamma.

Punk on aina ollut poliittista. Yksi sen perusajatuksista on olla kysymättä yhtikäs keneltäkään lupaa omaan luovaan toimintaan. Otetaan kitara käteen ja ryhdytään soittamaan. Sama koskee muitakin välineitä: otetaan kynä käteen ja piirretään sarjakuvaa. Ei tarvitse "osata" soittaa kitaraa eikä piirtää. Silti musiikin voi julkaista vaikka levynä ja sarjakuvan levittää kopiooneella monistetuilla zineillä. Kyse on paljolti vallankäytöstä: kaikki portinvartijat ohitetaan ja niistä ei välitetä paskaakaan. Pointti on tekemisessä, ei lopputuloksessa. Pointti on siinä, että me tehdään nyt ja ihan itse. Jos ei kelpaa, ottakaa skitta omaan käteen ja soittakaa. Tämän sanoisin erityisesti näille, jotka itkevät PKN:n kappaleen olevan huono ja/tai huonosti soitettu. Entä sitten? Ehkä sinullekin tekisi hyvää vähän voimaantua. Tartu kitaraan ja soita. Äläkä välitä siitä mitä sieltä tulee, kunhan soitat. Lopputulos voi helposti olla minimalistinen, mutta eri syystä kuin siihen tietoisesti pyrkivällä nykytaiteilijalla. Pintapuolisesti tarkasteltuna punkin raaka itse tekeminen on kaukana elitistisestä, institutionaalisesta taidemaailmasta ja voi näyttäytyä sen vastakohtana. Toisaalta post-postmoderneista taiteilijoista on löytynut kautta aikain ymmärrystä sille, että taide tunkeutuu paikkoihin joihin sen ei ole ajateltu kuuluvan. Kun PKN vie punkkia Euroviisuihin, se rikkoo kyseisen kulttuuri-instituution konventioita varsin tuoreella tavalla.

Euroviisujen kohdalla sitä vasta löytyykin kriitikoita joilla on varsin tietty näkemys siitä millainen "hitti" edellä viisuihin tulisi mennä. Tässäkin mielessä PKN erottui edukseen muista UMK:n ehdokkaista. Sekä yhtye itse, että heidän biisi oli raaka ja käsittelemätön, eikä loputtomasti hiottu ja mietitty, laskelmoitu kokonaisuus. PKN oli tavallaan lavalla "väärässä paikassa", mutta kuitenkin oikeassa sikäli, että soittamalla juuri tässä kisassa heidän punkistaan tuli vieläkin poliittisempaa. Vähänkin nuivemmin punkkiin suhtautuvien on helpompaa hyväksyä se omassa marginaalissaan, hämyisillä punk-klubeilla joihin nämä kulttuurikonservatiivit eivät itse vahingossakaan eksy. Nyt punk asteli ihmisten olohuoneisiin UMK:n kautta ja pian se astelee miljooniin olohuoneisiin Euroviisuissa. Marginaali nouseekin näin näkyviin tavalla, joka varmasti aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia. Euroviisut ovat niin täynnä erinäistä teeskentelyä hipovaa äitelää pousailua, että PKN tuo sinne virkistävän poikkeuksen. Ennen kilpailun ratkeamista PKN:n Sami Helle tokaisi toisille kilpailijoille "te ootte vielä paskempia kuin me". Aivan.